Suomalainen sauna: Opas saunan kunnostukseen ja ylläpitoon
Sauna, sehän se on perin suomalaista. Ikivanha perinne, jossa Suomessakin historia ulottuu jo varmasti yli 2 000 vuoden taakse. Vanhimmat saunat olivat vain maahan kaivettuja kuoppia, joihin oli sijoitettu kivikasa, jota taas kuumennettiin tulisijassa.Myöhemmin kehittyi savusauna, jonka varmasti monikin muistaa jo ihan omasta kokemuksesta. Tuo savuinen tuoksu ja noenmustat seinät sekä lempeä lämmin höyry kiukaan suhistessa.Sauna on aina ollut ihmisille pyhä paikka: siellä on synnytty, paranneltu vaivoja ja siellä on pesty puhtaaksi viimeiselle matkalle. Erilaiset rituaalit sekä tavat ovat olleen tarkkoja, saunassa ei sopinut huutaa, kiroilla eikä muutenkaan käyttäytyä sopimattomasti. Kansanperinteessä on lisäksi maininta saunatontusta, jonka suosiosta tuli pitää monin eri tavoin huolta.Tälläkin hetkellä Tilastokeskus arvioi Suomessa olevan 3,3 - 3,5 miljoonaa saunaa. Luku perustuu väestötietoihin ja arvioihin talouksien saunaomistuksista.Joka tapauksessa saunakansaa voisi sanoa, vaikka tilastollisesta luvusta napsaisisi osan poiskin.