Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Haja-asutusalueen jätevesikuviot ja komposti-wc

Vesi ja viemäröinti

Kysytty: 28.5.2007 klo:11:33
Asumme haja-asutusalueella ja käyttövesi tulee vesiosuuskunnan kautta. Kunta ei ainakaan toistaiseksi ole alueelle viemäriverkostoa rakentamassa, vesiosuuskunnan toiminnan laajenemisesta koskemaan myös viemäröinti ei ole tietoa. Olemme suunnittelemassa uuden asuinrakennuksen rakentamista nykyisen paikalle lähivuosina, joka tapauksessa ennen haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien uusimiselle asetettua takarajaa. Osin ympäristöllisistä, ja osin pihapiirin maaperästä johtuvista syistä, olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että tuohon uuteen asuinrakennukseen tehdään komposti-wc ja jätevesiksi jäävät näin vain ns. harmaat jätevedet. Komposti-WC:llä tarkoitan siis sellaista nykyaikaista järjestelmää, josta viemäriin ei päädy sen enmpää kiinteää kuin nestemäistäkään jätettä. Harmaille jätevesille olemme suunnitelleet hankkivamme voimassa olevat vaatimukset täyttävän suodattimen, todennäköisesti biologisen sellaisen. Suunnitelmamme joutuivat kuitenkin kokonaan uuteen valoon paikallisessa sanomalehdessä olleen artikkelin luettuani. Siinä kerrottiin, että kiinteistönomistajan on jollakin aikavälillä pakko liittyä haja-asutusalueellakin viemäriverkostoon, jos kunta sellaisen alueelle rakentaa tai esimerkiksi vesiosuuskunnan yhteyteen perustetaan viemäriverkoston rakentava viemäriosuuskunta. Toteutuessaan tämä pudottaisi pohjan pois koko suunnitelmaltamme. Mielekästä kannustinta wc-jätevesien erotteluun ja siten jätevesien kokonaismäärän vähentämiseen ei oikeastaan jää ja omat investoinnit harmaiden vesien suodattimeen menevät hukkaan. Kotikunnastani olen yrittänyt vastausta tähän kysymykseen saada, mutta toistaiseksi tuloksena on ollut ainoastaan epämääräistä kiertelyä ja kaartelua. Onko asia todella niin, että vaatimukset täyttävästä omasta jätevesien käsittelyjärjestelmästä ja pelkkien harmaiden jätevesien käsittelytarpeesta huolimatta pakkojäsenyys viemäriverkostoon on jollakin aikavälillä mahdollista? Voiko jäsenyydestä saada mahdollisesti näillä perusteilla vapautuksen ? Tuntuisi kovin kohtuuttomalta kustantaa osuuskunnan perusmaksujen muodossa naapureiden wc-vesien puhdistusta, kun omasta taloudesta verkostoon menisi ainoastaan pesuvesiä.



Virallinen vastaus
Oheisesta tuotemapistamme löydät tiedon haja-asutuksen jätevesien puhdistamisesta. Käy tutustumassa kuntasi haja-asutusalueiden jätevesien yleissuunnitelmaan. Se antaa tietoa, miten kunta on suunnitellut alueellisia jäteve...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Vesi ja viemäröinti / Haja-asutusalueen jätevesikuviot ja komposti-wc":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

tontin osto talvella?

Tontti pitäisi ostaa. Mutta kun on talvi ja lumi maassa. Ei näe maapohjaa eikä pohjan muotoja. Tai näkee, että tasainen pitäisi olla. Uskaltaako ostaa tonttia talvella? M...

Viemärin purkupään eristys

Meillä on uusi Green Rockin sako-puhdistamo joka purkaa avo-ojaan. Purkupää on suojattu tuplastyroxeilla ja lisäksi monttu johon vesi valuu on katettu ja suojattu styroxi...

Komposti-WC

Pihalle on tulossa eristämätön 12 m2 vaja nukkumapaikaksi/oleskelutilaksi ja sinne olisi tarkoitus komposti-WC hankkia. Web.infon kautta tilasin esitteen ainoasta minkä l...

wc-komposti mökille

millainen olisi paras wc-ratkaisu kesämökille jossa on vain ulkokäymälä? millainen komposti toimii wc-käytössä ympäri vuoden?onko linkkejä joihin tutustua?...

Vapaa-ajan asunto vai vakituinen asunto -nimitysasia

Hei, aikomuksena olisi purkaa vanha talo ja rakentaa mökki maaseudulle omarantaiselle rantaosayleiskaava-alueelle. Jotkut tuttavat ovat olleet sitä mieltä,...

Mitkä iImeytysvaihtoehdot pohjavesialueella?

Rajoittaako uusi jätevesiasutus haja-asutusalueen jätevesien imeytystä/ suodatusta pohjavesialueeksi määritellyllä alueella? Onko asetus yksiselitteinen? Jos kiinteistö...

Naturum kompostori wc:n ilmanvaihto

 Talossamme on lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto. Meillä on käytössä myös otsikossa mainittu komposti wc joka on sijoitettu lämpimään tilaan kodinhoitohuoneeseen...

Komposti

Perimme vanhan talon moreeni/savialueelta. Taloon kuuluu komposti (puukehikko ilman verkkoja tai muuta suojaa), johon on laitettu kaikkea jätettä puutarhasta, keittiöstä...

Asukkaan pääsy teknisiin tiloihin

5 asunnon vuonna 1984 rakennetussa haja-asutusalueen rivitalossa tekninen varasto on autokatoksessa jossa sähköpääkeskus, vesiposti sulkuineen sek&aum...

Kustannusarvio kiinnostaa

Arvatenkin näitä kustannusarvioita on hyvin vaikea antaa, mutta pyydän kuitenkin jotain suuntaa antavaa tietoa. Vanha 50 neliöinen mummonmökkimme sijaitsee haja-asutusalu...

Harmaan veden käsittely

Rakennamme haja-asutusalueelle. Talomme wc-vedet menevät umpitankkiin ja harmaat vedet on tarkoitus johtaa imeytyskenttään tms. Koska maaperä tontillamme on huonosti vett...

Mikä perustustapa olisi paras ?

Syyskesällä on tarkoitus aloittaa pohjapinta-alaltaan noin 90 neliön ulkorakennuksen rakentaminen. Rakennukseen on suunniteltu maantasakerrokseen lämmintä työtilaa, kylmä...

Imeytyskenttä

Minkälainen rasvanerotinkaivo imeytyskenttään haja-asutusalueella?...

Autotallin etäisyys rasitteena olevasta yksityistiestä

Mitä laki sanoo autotallin sijoittamisesta yksityistiehen nähden, joka on rasitteena omalla tontilla haja-asutusalueella?...

vesi-ja viemäri-liittyminen

Vesi-ja viemäri liittymä maksu 8400€ oli järisyttävä. Rakennamme Ouluun, Kiiminkiin. Alue kuuluu haja- asutus alueeseen/ osa yleiskaavaan. Mitkä ovat ne perusteet millä k...

Millainen jätevesi- ja viemäröintijärjestelmä

Olemme rakentamassa omakotitaloa haja-asutusalueelle, jossa ei ainakaan tässä vaiheessa ole kunnallista jätevesi- ja viemäröintijärjestelmää. Olemme miettineet eri vaihto...