Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Aluskatteen asennusvirhe

Rakennusoikeudelliset kysymykset

Kysytty: 14.7.2011 klo:19:36
Myin viime vuonna (2010 kesä) 2001 valmistuneen 1 1/2 kerroksisen valmistalon (luovutus talovalmistajalta marraskuussa 2001) .Syksyllä uusi omistaja huomasi että avokuistin katosta tippuu vettä kuistille,itse en ollut huomannut kyseistä vuotoa.Tänä kesänä tutkittuaan uusi omistaja huomasi että aluskate on asennettu huonosti.Avokuistin ja katon liitoskohdassa aluskatteessa on "rytty"johon kertyy kondenssivettä ja samassa kohtaa "rytyn" pohjalla on vielä naulan reikä,josta vesi vuotaa kuistinkattotuolia pitkin alas kuistille (kattotuoli on naulattu kiinni ulkoseinään).Kattotuoli on tummunut siitä kohtaa missä on ollut vuotoa, kuntotarkastajan mukaan se ei ole hometta vaan puu on vain ottanu pintaan väriä ja on ihan kuiva.Olen käynyt kahdesti katsomassa,toisella kertaa kuntotarkastajan kanssa,kummallakaan kerralla rytyssä ei ole ollut vettä. Sama kuntotarkastaja teki kuntotarkastuksen myynti hetkellä eikä sillon huomannut ryttyä eikä vuotoa,vuotokohta on kuistin puolella ja sitä ei näy vintinpuolelta kuin peiliä apuna käyttäen .Kuntotarkastajan mielestä vika kannattaisi korjata.Kirvesmiehen mukaan joka kävi katsomassa korjaamiseen menisi noin yksi päivä.Jos siis puretaan kattoa ja asennetaan uusi aluskate siihen kohtaan,missä "rytty" on.Sama kirvesmies laittoi liimaa naulanreikään eli tukki naulan reijän.Kysymys kuuluu olenko korvausvelvollinen,jos olen niin millä tavalla?

kähmy Käyttäjä on mies
Kysymyksiä: 1 kpl



Virallinen vastaus
Oletan, että kysymyksessä on kiinteistönkauppa, jolloin siihen sovelletaan maakaaren säännöksiä. Jos kummallakaan osapuolella ei ollut kirjoittamastasi vuotokohdasta tietoa, kyseessä voisi olla maakaaressa säännelty ns. salai...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Rakennusoikeudelliset kysymykset / Aluskatteen asennusvirhe":
Jäsenen antama (21.7.2011 klo:14:17) kommentti

Et ole, koska virhe on kustannuksiltaan vähäinen.


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

parketin rakoileminen

Asennutimme uuden sauvamosaiikkiparketin. Parin viikon päästä se on kauttaaltaan rakoillut noin millin raoille. Urakoitsija ehdottaa hiomista ja mahdollisesti puukitin kä...

Kellari elementeistä

Taloomme tulee mahdollisesti kellari. Onko betoni elementeissä mitään erityistä ongelmaa? Olen kuullut, että ne voi halkeilla saumoista, jolloin korjaus tehdään ulkoa päi...

Lattiakaivon rakenteesta

Kuinka kauan on rakentajalla ja asunnon myyjällä vastuu lattiakaivoista ja vesieristeistä, kun kyseessä on omakotitalo (e. kylpyhuone, sauna, wc)? Omakotitalo on valmistu...

Lattiakaivon vastuut

Kenelle ensisijaisesti kuuluu omakotitalon lattiakaivon asennuksen vastuut? Uudessa omakotitalossa syntyi vesivuoto. Syynä oli lattiakaivoon asennettu korokerengas, jota...

Korvausvastuu

Terve! Rakensin omakotitalon 6 vuotta sitten ja putkiurakoitsija teki siihen viemärin tuuletus putken ja eristi sen. Putki kulkee noin metrin vaakatasossa yläpohjassa ja...

Siirtoviemärin pumppaamon haju

Talostani on matkaa siirtoviemärin pumppaamoon n. 50m. Pumpaamo sijaitsee n.15m korkeustasosta alaspäin talooni nähden. Jos tuulee pumpaamon suunnasta, tai on kova pakkas...

katon harjan tuuletus

tarkoitukseni on vaihtaa talooni (pelti)vesikate ensi kesänä.vaihtaa uudet ruoteet ja samalla asentaa aluskate.aluskatteen asennusohjeen mukaan kate menee harjalta ylitse...

Aluskatteen tuuletus

Hei!Pitäisi ratkaista mökkisaunan kattorakenne. Olen pohdiskellut ja nettiä selaillut, löytääkseni oikean (ainakin toimivan) ratkaisun aluskatteen rakenteelle ja sijoituk...

aluskate

miksi sit mainoostaavat tyvek proota että  voi laittaa suoraa eristeeseen ja ei tarvitse jättää normaalia tuuletus väliä??ei ihme jos ihmisillä menee päät pyörälle kaiken...

Vesikate

Terve!Molemmissa ulkorakennuksissa (autokatos/varasto ja autotalli) on käyttöullakkoristikot. Katteena on Ormaxin tiilikate. Kirvesmiehet kiinnittivät aluskatteen suoraan...

Peltikaton teko

Onko kattotuolit liian matalat (2x5 tuuman), kun sisäkatto mökissäni on ulkokaton myötäinen. Suunnitelmani on korottaa (2x2 tuuman) kakkoskakkosella kattotuolia niin että...

Peltikatto lautakaton päälle

Tarkoituksena on asentaa peltikatto ns. kevythirsirakennuksen lautakaton päälle. Voiko aluskatteen asentaa suoraan lautojen päälle kiinni ja siihen päälle ensin pystyrima...

Ruodelaudat kastuivat

Talossamme tehdään parhaillaan kattoremonttia. Urakoitsija laittoi tuuletusrimat ja aluskatteen sekä ruodelaudat tulevaa tiilikuvioitua peltikatetta varten. Koko yön jatk...

tiivistyminen aluskatteeseen

Tere!Harjakattoisen (1:7) Aluskatteen alapinta huurtuu ja/tai kostuu pisaroiksi asti sekä katteessa ja kattotuoleissa tummentumia, pilkkuja ym... - auttaako jos asennan p...

Katon tuuletus

Moi meille tuli uusi konesaumakatto kokonaan ja valitsimme käsinsaumattavan ruukin konesaumakaton. Aluskate ja asiallinen 25mm laudoitus tietenkin. Katolle asennetti...

Peltikaton korottaminen aluskatteen asennusta varten.

Tervehdys! Hieman taustatietoa tästä projektista. Mulla on kaukana landella autotallirakennus (70m2), jonka ullakolle ajattelin rakentaa pienet sosiaalitilat, niin voisi...

eristäminen

Vielä askarruttaa että pilaanko pyöröhirsimökkini,jos laitan uretaania kattoon lisäeristeeksi.Toiset osaavat pelotella että ei missään nimessä URETAANIA.Eli paneeli-ureta...

Aluskatteen tuuletus

Kyseessä vanhan konesauma peltikaton purku ja uuden asentaminen.Alla harvalaudoitus ilman aluskatetta,voiko uuden aluskatteen asentaa vanhojen harvalautojen päälle,jonka...

Palahuovan aluskate

 korjaan vanhan palahuopakattoni laittamalla uuden palahuovan vanhan päälle.suosittelitte laitettavaksi aluskatteen vanhan päälle.minkälainen aluskate käy?aluskatteen kii...

Varttikatteen muutos

Taloni on rakennettu -80 ja vesikatteena on mineriittikate ilman aluskatetta. Huolena on tuo aluskatteen puuttuminen.Suunnittelin, että laitan 45*45 - koolauksen n. k600...

aluskatteen valinta

Pitäisi jatkaa aluskatetta n.50cm. hormiin asti,onko aluskatteen oltava samaa kuin muuallakin katossa,vai käykö millainen tahansa? Riittääkö ylä- ja alapuolelta teippaus...

Katon korjaaminen

HeiVoiko vuotavan huopakatteen ( kolmiorimat on jo purettu aikaisemmassa kattoremontissa) jättää aluskatteen alle jos aluskatteen laittaa korotusriman (50x50) ja ruoteide...

Lisäeristäminen..

Hei, olen aikeissa lisätä omakotitaloon lisäeristystä. _83 rakennettu ja villaa 450-650mm nyt paljonko kannattaisi lisätä ja olisiko se kivi, lasi vai selluvilla ja paljo...

Hengittävän aluskateen asennustapa

HeiRintamamiestalossa on aivan aluksi ollut huopakate, jonka päälle on myöhemmin suoraan laitettu betonitiilikatto.Nyt hapertuneet tiilet uusitaan ja  vanhat ruoteet pois...

Aluskatteen jälkiasennus

Mahtaako mennä ihan väärän aihealueen sisälle, noh anyway?Rivitalossa josta omistan osakkeen on kattona ns.varttikate, ilman aluskatetta.Olen todennut sen vuotavan yhdest...