Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Pumpullinen salaojakaivo ja kapillaarisen betonin käyttö?

Perustukset

Kysytty: 3.6.2010 klo:10:45
Hei,

Olen laittamassa salaojia 50-luvun taloon. Sokkeli, jossa ei ole anturaa, on kolmelta sivulta kalliolla ja päädystä melko lailla savipitoisella moreenilla. Edellinen omistaja on tehnyt yhdelle kalliosivustalle salaojan, joka minusta näyttä kuitenkin olevan liian korkealla. Ajattelin liittää nämä nyt asentamani salaojat tuon edellisen omistajan tekemään salaojakaivoon, joka laskee kerääjäkaivoon, mutta nyt se ei oikein onnistu, koska korkeuseroa on puolisen metriä. Kerääjäkaivo on sen verran kaukana, että käsin kaivaminen ei enää oikein innosta ja koneiden kanssa paikalle on vähän vaikea päästä (tontti lohkohttiin ja edellinen omistaja rakensi toiselle puoliskolle uuden talon, kerääjäkaivo on tuolla toisella tontilla).

Muutenkin on seuraava ongelma: kalliosivustalla sokkeli myötäilee kallion korkeutta. Noin 8 metrin pituisella seinustalla kallio on keskikohdaltaan noin 30-40 cm korkeammalla kuin alku- ja loppupäässä. Alkupäässä kalliossa on myös syvennys, johon tihkuu talon alta vettä. Siihen muodostuu noin 6-7 litran lammikko. Olen louhinut tuohon korkeampaan keskikohtaan kanavaa salaojaputekelle, mutta kanava on edelleen noin 15-20 cm korkeammalla kuin tuo tihkuva kohta. Jos louhin alas asti, näyttäisi siltä, että salaoja tulee niin alas, että en periaatteessakaan saa poistoa kokoomakaivoon. Louhinta on myös melko lailla hikistä hommaa...

Mietinkin, että pumpullinen salaojakaivo saattaisi olla helpoin ja ehkä toimivin ratkaisu.

Kysymys: Täytyykö tuollainen kaivo tehdä sisätiloihin (ei liene meidän tapauksessa ongelma) vai saako sellaisen tehdä myös ulos? Ulkokaivosta tulisi kyllä aika syvä...Saako kaivoon kertyvät vedet nostaa sadeveden poistoputkeen (olisi juuri kaivon kohdalla sokkelin ulkopuolella ja helppo järjestää) vai pitääkö pumpata sisäviemäriin (vaatisi pikkaisen enemmän työtä). Olisin vielä kysynyt kallion louhinnasta: sensijaan, että louhisin kanavan tuon vettä keräävän montun tasolle, olisiko mahdollista käyttää erikoisbetonia (törmäsin siihen Netissä), joka imee kapillaarisesti kallion alta tihkuvaa vettä - siis että tekisin ko. kuoppaan kavavan nykytasolle yltävän "kakun" tällä aineella ajatuksella, että salaojaputki sitten veisi veden pois. Aineen myyjä viestitti, että homman pitäisi "periaatteessa toimia noin". Onko teillä kokemusta tällaisista aineista/ ratkaisuista?




Virallinen vastaus
En ole tutustunut mainitsemaasi betoniin. Vaikuttaa siltä, että keksintö on lähellä ikiliikkujaa. betoni imee kapillaarisesti veden pintaansa, josta vesi valuu salaojaan. Kun tilanne on selostamasi mukainen, kannattaa harkita pumppukaivon tekemistä. vesi pitää johtaa sadevesiputkeen. kaivo pitää lämpöeristää, ja varustaa jollain lämmityksellä, ellei pumppua oteta talveksi pois. Kaivoa ei pidä tehdä sisälle, vaikka kaivo on ulkona syvä. Jäätymisherkkyys vähenee.

Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Pumpullinen salaojakaivo ja kapillaarisen betonin käyttö?":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

sadevedet kasteluvedeksi

Missähän hinnoissa liikutaan, jos salaoja- ja rännivesille rakennetaan pumpullinen kaivo. Kaivuutöistä en tarvitse arviota, vaan lähinnä kaivon ja pumpun hinta. Vesiä oli...

Lasilevyn asentaminen terassin lattiaan lattialaattoihin tehtyyn aukkoon

        Olen rakentanut talomme kuistin jatkeeksi lasiterassin. Kuistin ja uuden terassiosan lattiat ovat betonia. Olen pinoittanut koko lattian nyt terassilaatoilla. Kui...

Rei'itetty muovikalvo

Myykö joku rei'itettyä muovikalvoa, jota voisi käyttää rakennuksen alla kapillaarisen vedennousun pienentämiseen?...

Romahtanut salaojakaivo?

Lumien sulettua astuin talonkulmalla nurmikon läpi, ja löysin n. 500x500x500mm kuopan. Piirrustusten mukaan kohdalla on salaojakaivo, ja tarkkaan katsoessa montun uumenis...

salaojan tarkastuskaivot

Miten on, teidän sivullanne mainitaan, että salaojakaivo tarvitaan vain joka toisessa nurkkakohdassa, mutta esim. Uponorin sivuilla mainitaan samaisen kappaleen alla, ett...

salaoja kaivot (jatkoa edelliseen 7.9)

Salaojakaivo ei tarvitse pohjaa. Muuten ajatuksesi on oikea. Salaojavedet johdetaan perusvesikaivoon, jossa on padotusventtiili. Älä tee tuosta kaivosta pohjatonta. johda...

Kapillaari

Lattiarakenne ylhäältä päin katsottuna on muovimatto tai laminaatti,betoni 50mm. ,styrox 100mm.,kosreuseristys . Onko kapillaarisen vedennousun vaaraa.Piirustuksen muka...

Salaojitus ja sadevedet ?

Tervehdys!Keltä / millaiselta firmalta voisimme pyytää tarkistusta / selvitystä, ostamamme talon salaojituksesta ja sadevesipoiston riittävyydestä ?Talon myyjä ei osannut...

Lecaharkkojen kosteusominaisuudet

Leca -harkko toiminee hyvänä lämmöneristeenä, ja ilmeisesti kosteustekniset ominaisuudetkin ovat hyvät, betoniin verrattuna.Pitääkö paikkaansa, että Leca-harkon kapillaar...

Rakenteiden U-arvot

Onko seuraavat seinärakenteet omakotitalossa rakennusteknisesti riittävätUlkoseinä:Ulkoverhous hirsipaneeli 23*170 mmTuuletustila 30 mmTuulensuojalevy 12 mmPuurunko 50x12...

Kapillaarisen kosteuden nousu

Miten tiivistän maaperän betonisokkelin alla siten, että kapillaarisen kosteuden nousu estyy maaperästä sokkeliin? Maaperä on silttimoreenia, jonka kapillaarinen nousukor...

Lattian korotus

Tietääkseni kylpyhuoneen lattiavalu ei saisi nousta seinän alarangan yläpuolelle. Tulevassa kylpyhuoneremontissa lattiaa joutuisi korottamaan 1-2 cm seinän alarangan yläp...

Kellarin betonilattian uusiminen

V. -85 rakennetun talomme salaojituksen yhteydessä olemme harkinneet 8 m2 kylmän kellarin ainoastaan n. 5 cm paksuisen betonilattian irtipiikkaamista ja uuden betonilaata...

Kyseenalainen rakenne?

Rossipohjaista mökkiäni varten tehtiin takan ja hormiston "pohjalaatta" lecaharkkomuurin päälle, tuon laatan koko on noin 1,5 m x 1,5 m. Harkkomuurin päällä on betonilaat...

sepeliä vai ei ?

Meille tulee maanvarainen harkkoperustus ja vastaava mestari on sanonut että täytesora riittää styroxin alle eikä sepeliä ole pakko laittaa meidän tapauksessa. Siis sokke...

Bitumikermi sokkelipalkin ja ontelolaatan välissä

Osakellari, jossa kantava alapohja (ontelot) ja palkkina betonielementtipalkit. Pohjavesi niin korkealla, että varmasti joskus paaluanturat uivat vedessä. Voiko kosteuden...

omakotitalon kellaritilan poistaminen rakenteesta

Kellarissa on hiekkapohja ja hiekka on hiukan kosteaa. Sisältyykö ja millaisia riskejä ratkaisuun, jos tila täytettäisiin vain osittain...

kellarin lattia

Valitettavasti kellarin lattiasta on jo valmiiksi lähtenyt isoja paloja ylempää laattaa irti huoneen toisesta kohdasta (bitumikerroksen kanssa) joten joudu...

Uppopumppu

Minulla on 3 m syvä salaojakaivo halk. 60 cm, suoraan kallion päällä, salaojat tulevat  vähän ylempänä kaivoon, Onko sellaist...

Miten muovinen salaojaputki toimii?

Mihin tavallisen 110 mm:n polyeteeni salaojaputken toimivuus perustuu? Reikiä on neljässä rivissä tasavälein. Niistä pitäisi veden p&au...

Sadevesikaivot

Sadevesikourumme ohjautuvat talon kulmilta kivikasoihin, joista kyllä lähtee salaojaputki (siis oletettavasti kivikasassa on myös ns.salaojakaivo. Kivikasakaivo ei kuite...

Salaoja/Kokoojakaivo

Olen tekemässä v.57 rakennettuun talooni laajennusta ja olen ajatellut samalla tehdä korjauksia salaojiin ja sadevesien poistoon. Talossani on kellari ja salaojat ovat os...

kellarisauna

hei pitääkö saunan lattian kaadot olla viimeisen pälle kun veden käyttö on vähäistä ja vesipistoketta ei ole saunassa?kaatoa on vähän ja se on oikeaan suuntaan suihkuhu...