Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Ulkoliiterin sisäpintojen maalauksesta

Maalaustyöt

Kysytty: 10.6.2012 klo:12:05
Aloittelin viime kesänä varastoliiterin sisäseinien levyttämistä. Rakenne on ulkoapäin: ulkopaneeli, koolausväli, tuulensuoja-qyproc, 10 cm villaa, höyrynsulkupaperi, 11 m havuvaneri. Lattiana on maanvarainen betonilaatta, jonka alla on normaali hiekkapatja ja styroksi.

Liiteri on vielä esim. katon rajasta ja ovien alapäistä "harva", mutta silti se jostain syystä tuulettuu huonosti. Viime talvena aina sään lauhtuessa sisäpinnat olivat suorastaan märkiä, joten vanerin pinnassa tyhmyyttäni käyttämäni sisäremonttimaali veti ihan kunnolla sinertävään pintahomeeseen. Ajattelin hiukan kosteisiinkin tiloihin tarkoitetun maalin kestävän siihen saakka, kunnes tilan olisi jossain vaiheessa saanut kokonaan lämpimäksi. Vahinko kumminkin tapahtui, joten onko tilanne korjattavissa muuten kuin uusimalla levytys? Saako pinnan jollain puhdistettua niin, että parempi maali (mikä?) päällä voisi estää ensi talvena vastaavan vahingon? Lämpimäksi en tilaa vielä ensi talveksikaan ehdi ajanpuutteen vuoksi saamaan.

Vesa
Kysymyksiä: 17 kpl



Virallinen vastaus
Tilan ilmanvaihto pitää toteuttaa niin, että oven alareunaan tehdään vähintään 90 mm tuloilmaventtiili ja vastapuoleiseen seinään ylös samankokoinen poistoventtiili. Kertomasi perusteella tila ei ole tuulettunut riittävästi. Maaliin nyt iskeytynyt home voidaan poistaa Tikkurilan homeenpoistoaineella ja maalata pinta uudelleen.

Arvostele vastaus kysymykseen "Maalaustyöt / Ulkoliiterin sisäpintojen maalauksesta":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

huoneistoala?

Lasketaanko huoneistoalaan muita tiloja kuin asuinhuoneiston sisäpintojen rajaamat seinäpinnat joten varastotiloja (eristetyt ja eristämättömät) ei oteta mukaan?...

Reklamointioikeus

Maalautin toukokuussa vuonna 1913 rakennetun lautavuoratun hirsitalon. Maalauksen kanssa oli kaikenlaisia ongelmia: aluksi pohjatyöt jätettiin tekemätt&aum...

Vanhan tapetin poisto.

Kyseessä on Vanha 1900-luvun alussa rakennettu hirsitalo. Talo siirretty nykyiselle paikalleen 1930-luvun alussa. Nyt työn alla on salin sisäpintojen remontti ja uudistam...

Vanhan uunin slammaus/uunin ja piipun saumakohdan tilkitseminen

Suunnittelemme 65- rakennetun omakotitalon sisäpintojen remontointia. Parikymmentä vuotta vanha punatiiliuuni. Tarkoitus olisi slammata se valkoiseksi ja koristella harja...

Kylpyhuoneen kiviseinän ikkuna-aukon laatoitus?

Kylpyhuoneen laatoitus vuorossa seuraavana, kysymys koskee kiviseinän ikkuna-aukon sisäpintojen laatoitusta/vesieristystä. Seinäelementti on asennettu normaalisti ja siin...

Haltex-levyseinän tapetointi

Vanhalla mökillä on ilm. Haltex-levyseinä, jonka kesällä olen ajatellut tapetoida. Olen saanut vinkkinä tapetoida tapetin alle sanomalehtikerroksen tai maalata pohjamaali...

Patolevyn alle jäävän harkkosokkelin pinta

Perustus on tehty Leca-lämpöharkoista ja maata vastaan on patolevy. Patolevyn alla oleva harkkomuuraus on kuitenkin slammaamatta ainakin siltä osin, mitä patolevyn reunas...

APUA

rEMONTTI JATKUU JA ONGELMAT LISÄÄNTYY.Sisäkaton maalasimme valkoiseksi joka oli ennen puunvärinen.Maalauksesta kulunut kuukausi ja nyt kattolaudat aukenevat. siis raot...

kylpyhuoneen lattia

Olen ajatellut maalata kylpyhuoneen lattian. Alunperin lattiassa oli liimattu muovimatto. Tilassa on suihku. Maton alle oli päässyt vesi, mutta ei sen pidemmälle. (Kosteu...

Boordiliiman poisto

Olen poistanut boordin kuviollisen päällemaalattavan tapetin päältä. Boordi lähti kostuttamalla pois, mutta liima jäi. Miten saan liiman pois, jotta saan maalauksesta sii...

ulkovuorauksen koolaus ja maalaus

Tarkoitus on asentaa talon ulkolaudat vaakaan. Innokkaana tuli jo aloitettua koolaus ristikoolauksella (25x100 + 24x48) vaikka tarkemmin ajatellen (ja piirustuksia lukien...

Kuparinaulat paneelikatossa

Olen aloittamassa suurta urakkaa 80-luvulla tehtyjen mäntypaneelikattojen maalauksesta. Tarkoitus on maalata ne peittoon Paneelikatto Valkoisella tms. Laudat on kiinnitet...

Parketin ja seinien maalauksesta

Hei!Kysyisin parketin ja seinien maalauksesta: kannattaako parketti hioa ennen vai jälkeen seinien ja katon maalauksen vai vasta jälkeen? Hiottavana on vanha tammiparkett...

Ovien maalaus

Pyydän ohjeita Gabon-viilutettujen oviemme maalauksesta valkoisiksi. Mikä on paras  pohjakäsittelytapa, millä ylitasoitus ja pintamaalaus?...

Kellarin seinät

Kellarin seinien maalauksesta. Vesikiertoinen lattialämmitys/ 85 neliötä/ 4huonetta: seinät vielälecaharkko pinnoin. Voiko seinät suoraan ru...

Mökin kattolautojen (ruotien) maalaus

Vanhan 40-luvulla rakennetun siirtolapuutarhamökin kattoon oli eristeeksi naulattu pahvia ja tapettia suoraan kattolautoihin, joiden päällä on viime k...

Parvekkeen pinnoitus

Olen maalannut kerrostalon parvekkeen ulommaisen sivun lukuisia kertoja Teknoksen suosittelemalla maalilla. Maali alkaa alle vuoden maalauksesta irtoilemaa paikka paikoin...

Parvekkeen betonilattian käsittely ja minerit-levyjen poistaminen

Kyseessä on omakotitalon parveke haja-asutusalueella. Vaaditaanko toimenpidelupa siinäkin tapauksessa? Mitä käsittelyvaihtoehtoja betonilattialle olis...

Patolevyn asennus maalattuun sokkeliin

Täyttöjä ei ole vielä tehty, joten sokkeli olisi nyt helppo maalata vaikka koko korkeudelta. Onko tuosta kuitenkaan mitään hyötyä,...

Sisämaalaus akrylaattipohjaisella maalilla.

Moi.Mitä mieltä olette puru / pellavaeristeisen talon sisämaalauksesta akrylaattipohjaisella tikkurilan tunto (hieno) maalilla. http://www.tikkurila.fi/files/3385/Tikkuri...

Peruskorjaus ja laajennus

Asumme -50-luvulla rakennettua 1,5 kerroksista taloa. Talon vieat on hyvin tiedossa, olemme asuneet nyt 8 vuotta, nyt olisi osto mahdollinen. Talon kivijalka on halkeillu...

Laminaattilattia kesämökille???

Olemme peruskorjanneet kesämökkiä ja nyt olemme päässeet sisäpintojen käsittelyvaiheeseen. Olemme pohtineet ratkaisua lattiamateriaalin osalta. Ennen remonttia lattiamate...

Hirsipintojen käsittely

Monenlaisia mielipiteitä tuntuu liikkuvan tästäkin asiasta. Hirsien veistäminen alkaa maaliskuussa ja hirsien veistäjä laittaa puun pintaan homesuojan sitä mukaan kun ve...

Purkujätteen polttaminen

Mitä purkujätettä saa / uskaltaa / kannattaa polttaa? Kysymys koskee sisäpintojen remontin alta purettavaa listatavaraa, puolipanelointia yms. puu- tai lastulevypohjaist...

Sisäpintojen hinnat

Uudisrakentamisprojektini on edennyt siihen vaiheeseen että edessä on kattojen sekä seinien pinnoitus. Kysymys liittyy sisäpintojen hintoihin sekä kestävyyteen. Ajatuksen...