Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Vesivahinko 74 rakennetun omakotitalon ammekylppärissä

Hankkeen valmistelu

Kysytty: 16.10.2004 klo:22:04
Luin tuon 80 rakennetun kiinteistön vesieristysjuttunne ja epäilitte, että jo tuolloin olisi täytynyt pesutiloihin laittaa vesieristys. No miten on 74 rakennetussa omakotitalossa. Olohuoneeseen johtavalla käytävällä (kylpyammehuoneen toisella puolella seinän takana) näkyi jo ostovaiheessa rakoilua parketissa. Myyjä kertoi, että ennen kattokorotusta tasakatto oli vuotanut ja aiheuttanut lievän vesivahingon jonka vakuutusyhtiö oli korvannut. Kaikki muu oli myyjän mukaan korjattu paitsi parketti. (ei häiritse meitä, rakoileva alue on niin pieni) Seinän toisella puolella on kylppärihuono, joka on laatoitettu kattoon saakka. Olemme asuneet talossa 2 vuotta, mutta emme ole käyneet kertaakaan ammeessa, koska saunominen kiinnostaa enemmän, olemme käyttäneet kylpyammehuonetta varastona. Menin viime viikolla ensimmäistä kertaa noin vuoteen ko. ammehuoneeseen ja siellä haiskahti home. Meillä tulee 2 vuotta asumista tässä talossa täyteen marraskuussa, joten päätin purkaa pois ko. ammeen ja katsoa nurkan, jonka kohdalta seinän toisella puolella parketissa on rakoja. Otin ammeen pois. Amme oli laatoitettu seinään tiiviisti ympäriinsä kolmelta sivultaan, päissä ammeen alla oli tiilirivit joitten päälle amme oli asennettu ja laatoitettu myös päistään. Poistin ammeen ja tiilet päistä. (muualla niitä ei ole) Huomasin, että laatoitus oli tehty lastulevyihin ilman vesieristystä. Siinä nurkassa haisee home tosi rankasti ja nurkka oli mustunut ja harmaantunut noin 60cm x 60cm alueelta. (vain toisesta päästä purkamieni tiilien takaa ammeen alta) No kysymyshän kuuluu, että onko ko. homeongelma myyjän vastuulla ja korvattava, koska kyseessä on mielestäni rakenteellinen virhe. Luulen, että vesi joka on pilannut parketin seinän toiselta puolelta on tullut juuri tuosta kylpyammehuoneen nurkasta. Tästä en voi olla varma. Tässä tulee myös mieleen, että minkähänlainen mahtaa olla tilanne saunassa ja sen yhteydessä olevassa suuremmassa kylpyhuoneessa. Taloomme tehtiin aika laaja kuntokartoitus ulkopuolisen puolueettoman tahon toimesta ennen kuin ostimme talon. Maksoimme puolet kuntokartoituksesta, jossa mitään vesivahinkoon tai homeeseen viittaavaa ei löytynyt.




Virallinen vastaus
Tuolloinkin on ollut ohjeet vesieristyksistä, mutta melko yleistä on ollut, että omakotitaloissa ei eristeitä ole tehty. Tuo on kuitenkin ollut väärin...

Nähdäksesi vastauksen kokonaan sinun on oltava >>sisäänkirjautunut<< palveluun.
Liity jäseneksi >>tästä<< Jäsenyys on maksuton, eikä velvoita sinua mihinkään.
Jäsenenä voit myös itse kysyä kysymyksen palstalla.


Arvostele vastaus kysymykseen "Hankkeen valmistelu / Vesivahinko 74 rakennetun omakotitalon ammekylppärissä":

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Miten toimia?

Ostin v-72 rakennetun omakotitalon isältäni n. 4 vuotta sitten.Talon osti isäni vesivahinkoisena vuonna-99,jonka syy oli vesiputken halkeaminen lattian alta.Lattiat oliva...

Käyttövesiputkien uusiminen?

Hei! Ostimme 74 rakennetun OK-talon ja kuntokartoittajan mukaan käyttövesiputkien uusimista  pintavetona kannattaisi alkaa harkita. Putket ovat lattian sisällä ja kuntok...

ilmanvaihto

Riitääkö 3 hengetär ilmanvaihdinta rivitalo kolmion 74 neliötä ilmanvaihtoon että sisäilma pysyy hyvänä...

ilmanvaihto

mikä on asunnon ilmanvaihto kun meillä on  74 neliön rivarissa 2 hengetär ilmanvaihdinta paljonko tulee ilmanvaihto kertoimeksi,.......

Vanhan betonin maalaus

Vanhan 50-luvulla rakennetun kerrostalon asunnon sisäseinä on vanhaa betonia tai rapattua sen ajan tiiltä. Minkälaisella maalilla seinä tulee pohja- ja pintamaalata? Täll...

Tummunut katto

1974 rakennetun omakotitalon sisäkatot ovat tummuneet ja sen aikaisen panelien laatu vaihtelee, joten haluamme valkaista esimerkiksi MDF-panelilla..onko oikea ratkaisu..o...

räystäät ja sadevesi

                          Omakotitalon tiilikatolta sulaa parhaillaan lumi ja parista kohtaa räystäslautojen välistä tippuu vettä. Vesi tulee olettavasti siis aluskatetta...

Sisäovien uusiminen

Olemme uusimassa 1985 rakennetun omakotitalon 80x205 cm mittaisia sisäovia. Löytyykö vielä vastaavan kokoisia ja voisiko tilalle asentaa pöyrätuolin vaatimaa 85 cm:n ovea...

Vanha tiilikuvioinen peltikatto lukkosaumakatoksi.

Elikä tarkoitus vaihtaa -85 rakennetun yksikerroksisen omakotitalon hilseilevä ruskea peltikatto tummanharmaaksi lukkosauma katoksi. Pitääkö muut...

Sokkeli

Moi, kuvassa vuonna - 96 rakennetun omakotitalon perustuksesta oleva piirrustus, onko toimiva ratkaisu vai pitäisikö olla huolestunut? ...

kuka vastuussa

Ostimme vuonna-77 rakennetun omakotitalon v.2002. nyt olemme olleet "evakossa"jo neljättä kuukautta,talossa suuri vesivahinko jota ei täysin pystytä osoittamaan onko oll...

omakotitalomme rasite, 74-vuotias vanhus

Viite:J31300781/24.4.-16  Kiitos kattavasta vastauksestanne.  Kuuluuko hallinta- ja käyttöoik. haltijalle sähkö-, vesi-, jäte- ja vaku...

Styroxin käyttöön otto?

Olisi vuonna 1973-74 rakennettu talo jossa on sokkelihalkaisuna käytetty joko toja- tai styrox-levyä`? Oliskohan jo silloin jo ollut styroxia käytössä ja miten tuon jos o...

Kattotuolin katkaisu / piipun muuraus

Talo on vm-76 ja kattotuolien jako on 77,5 cm. Yhden kiven piipun mitta on 54 cm + 2 x10 cm suojaetäisyys eli yhteensä 74 cm. Kattotuoli on siis pakko katkaista(väli vain...

ilmanvaihdin

Meille asenettu rivitaloon 74 neliötä hengetär ilmanvaihtimet rivarissa koneellinen poisto ilmanvaihtimia 3 kpl mutta tuntuu että ei mitään...

Vesikiertoinen Saneeraus lattialämmitys

Olen suunnittelemassa  olohuoneeseen Vesikiertoista saneeraus lattialämmitystä.  Voiko vanhan parketin päälle asentaa ja jos niin mitä...

kylpyhuoneessa kohonnut kosteus

kylpyhuoneremontti tehty 2004 (nykyisten normien mukaan vesieristeet lattiassa ja seinisä ja lattialämmitys).  nyt mitattu kosteutta lattiakaivon vieressä kahdessa laatas...

märkä pohjalaatta

74 valmistuneessa talossa on märkä pohjalaatta, rh % 90-98 40mm ja 75mm syvyisissä mittauksissa s.e. kosteusprosentti nousee alaspäin mentäessä.  lattian rakenne on parke...

Talossa vetää

Muutimme juuri 74 rakennettuun OK-taloon ja muutaman yön vietetttämme olen huomannut että talossa on kylmä. Ilmeisesti jostain vetää, koska iholla tuntuu kylmän ilman lii...

piipun huojunta

Olenko aivan väärässä, kun muistelen jonkun muurarin aikoinaan sanoneen, että vähänkion korkeat piiput huojuvat, jos niitä ylhäältä huojuttaa ? sain juuri muurattua n. 5,...

kellaritilan lämmitys

Olemme remontoimassa vuoden -52 rintamamiestalon 74 neliön kellaritilaa, jonne tulee pesutilat, vessa, takkahuone, askartelutila, kodinhoitotila ( ja kylmäkellari). Mikä...

lattiakaivo saunaan

Ostimme 74 rakennetun talon jossa saunassa ei ole lattia kaivoa, piirustuksissa viemäriputki+lattiakaivo on merkitty. Kysyisin paria asiaa? - Miten voin tutkia että putk...

Lastulevyn hiominen

Suunnittelimme tapetoida 1984 rakennetun omakotitalon lastulevypintaiset sisäseinät lasikuitutapetilla. Tapetin pysymiseksi seinällä olemme aloittaneet vanhan vinyylitape...

Patteriputkiston kestoikä

Ostimme vuonna 1969 rakennetun omakotitalon, jossa on alkuperäiset patteriputkistot lattian sisässä, käyttövesiputket uusittu pintavedoksi 90-luvulla. Aiomme tehdä lämmit...

Vesiputkien vaihto

Olemme ostaneet juuri 75 rakennetun omakotitalon, jossa on alkuperäiset betoniin valetut kupariset vesiputket. Onko järkevää laittaa uudet putket vai onko keinoja selvitt...