Kysy, vastaamme -palvelussa Rakentaja.fi-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!

Kerrostaloasunnon lisä-äänieristys

Eristäminen

Kysytty: 2.3.2013 klo:21:37
Hei!

Asun n. 4 v. vanhassa kerrostaloasunnossa, jossa on uskomattoman huono äänieristys etenkin makuuhuoneessa. Yläkerrasta kuuluu lattiaan kohdistuvat terävät äänet, kolina ja kovat äänet. Seinän takaa kuuluu viereisen asunnon keittiöstä kaappien/laatikostojen sulkeminen, astioiden kolina ja ihmisten äänet sekä viereisen WC.n käyttäjien lorotus.

Pyynnöistä huolimatta rakentaja ei ole tehnyt asialle mitään, joten olen harkinnut äänieristeiden asentamista. Koska makuuhuone on pieni eikä tilaa ole liikoja, niin eristeen tulisi olla mahdollisimman kapeaa.
Lisäksi vaatekaapin pääty on nurkassa aivan eristettävässä seinässä kiinni eikä sen siirtämiseen ole tilaa toisessa päässä.
Vaatekaapit ovat myös kattoon saakka ulottuvia, joten niiden päälle ei saa eristettä.

Miten näiden pulmapaikkojen kohdalla tehdään asennus seinään ja kattoon?
Se ei varmaan ole mahdollista ilman kaapiston purkamista?
Mikä olisi tehokas ja sopiva eriste?
Missä hintaluokissa eristeet pyörivät?
Mistä saa asiantuntevan asentajan Helsingissä?
Saako työn vähentää kotitalousverona (omavastuun jälkeen)?

Kiitos etukäteen,
Minttu
Jäsenen   antama (20.9.2013 klo:13:47) kommentti

Hei!



 



Kiitos vastauksesta. Rakentaja on teetättänyt ilmaäänimittauksen, jossa päästiin juuri ja juuri hyväksyttäviin lukuihin (isoa ryijyä ei otettu seinästä). Kysyin desibelimittausta toisesta yrityksestä ja he sanoivat suoraan,  ettei kannata tuhlata siihen rahaa, sillä koskaan ei ole löydetty arvoja, jotka eivät vastaisi vaadittavia. Kuulemma mittauksen tekijöitä on ainakin H:gissä vain kaksi, joten tuli mieleeni, jotta ovatko nämä yhteistyössä rakentajan kanssa.



Taloyhtiö ei suostu tekemään mitään asian eteen. Muiden virheiden takuukorjaukset vievät jo niin paljon aikaa. Suunnittelin akustiikkalevyä, joka laitetaan listoilla tai liimataan seinään ja kattoon. Onko siitä kokemuksia?



 



 



 



Jäsenen   antama (3.5.2016 klo:22:07) kommentti

Tuossa on kyseessä onteltolaatoista tehdyt lattiat, jolloinka lattiassa olevan betonin paksuus noin 5 com, tavallisesti teräsbetonilattiat 20-25 cm paksut valletut lattiat - naapurista ei kuulu meteli vaikka siellä ammuttaisiin haulikolla. Älkää hyvät ihmiset menko rakentajien kusetukseen noitten ontelolaattojen suhteen, asunnot pitäisi olla 40% halvempia. niillä rakennettuna.



Jäsenen   antama (23.1.2017 klo:11:16) kommentti

Hei,



En löydä palstalta Mintun esittämään kysymykseen. Olisin kiinnostunut samasta asiasta, mutta lähinnä vain makuuhuoneemme äänieristämisestä. Asumme vanhassa toimistohuoneistossa, joten äänieristämiseen ei ole ilmeisesti rakennusvaiheessa kiinnitetty huomiota.



Jäsenen   antama (7.2.2017 klo:21:30) kommentti

www.rakennusakustiikka.fi



Jäsenen antama (7.2.2017 klo:21:41) kommentti

Perinteisesti palstalla ei ole ollut sallittua erikseen nimettyjen tuotteiden tai alan yritysten markkinointia. Käytäntöä on ilmeisesti lievennetty - ehkä aiheellisesti. Mieluiten niin, että kysyjä on löytänyt itselleen apua jostain tuotteesta / yrityksestä kysymäänsä asiaan ja kertoo siitä palstalla. Tämä palsta ei ole pelkästään mainospostille tarkoitettu - eihän?






Virallinen vastaus
Äänieristyksen parantaminen on asuntoyhtiön asia. Asuntoyhtiö voi teettää askeläänitutkimuksen, jonka perusteella voi päätellä, ovatko rakenteet oikein tehtyjä. Ennen tutkimusta kannattaa tarkastaa kaikki nurkat ja niissä olevat halkeamat. Ääni kulkeutuu helpoiten paikoista, joista ilma pääsee läpi. Tuon ikäisestä asunnosta voi löytyä useita ääntä läpipäästäviä halkeamia ja reikiä. Esimerkiksi putkien läpivientejä ei ole ollenkaan tiivistetty. Ilmanvaihtokanavien läpiviennit voivat päästä ääntä lävitseen. Mainitsemastasi kaappien taustasta voi löytyä isokin halkeama tai jonkun putken läpivienti. Vasta askeläänimittauksen jälkeen kannattaa tehdä tarkempi korjaussuunnitelma.

Arvostele vastaus kysymykseen "Eristäminen / Kerrostaloasunnon lisä-äänieristys":
Jäsenen antama (3.3.2013 klo:9:36) kommentti

"Valitettavasti" Sinulle! Se eristys on tehtävä sinne naapureihin.

Jäsenen antama (3.3.2013 klo:10:08) kommentti

 Kerrostalossa naapurin äänet kuuluvat asiaan, jos pitää hiljaisuudesta pitää valita asuinpaikaksi hiljainen "mummotalo" tai asunto jossa on vain toimisto -liiketiloja tms. ´hiljaista` toimintaa seinäntakana.
Ps. Naapureita ei voi valita mutta asuinpaikan voi itse päättää.  

Jäsenen antama (3.3.2013 klo:10:13) kommentti

"Ps. Naapureita ei voi valita..."



Kyllä voi!



"... mutta asuinpaikan voi itse päättää"



Ei voi!

Jäsenen antama (4.3.2013 klo:8:48) kommentti

Vaikuttaisi siltä, että tässä ollaan mahdottoman tehtävän edessä. Äänet kuuluvat joka puolelta ja ovat sellaisia, että niiden vaimentaminen ei ole helppoa.

Jäsenen antama (17.3.2013 klo:22:18) kommentti

Kerroit valittaneesi asiasta rakentajalle. Se on väärä taho AsOy:n asukkaan kannalta. Pitää valittaa isännöitsijälle ja AsOy:n hallituksen puh.johtajalle. Mahdollisesti samanlaisia ongelmia on muillakin asukkailla? Yhtiö voi teettää asiaan liittyvät tutkimukset ja mahdolliset korjaustoimenpiteet. Itse ei näihin paljoakaan voi / kannata tehdä ilman tarkempia tietoja. Askeläänieristyksen pitäisi olla 4v vanhassa krs-talossa määräysten mukaisesti tehtynä melko hyvä, ellei yläpuolen asukas ole tehnyt omia lattiasovelluksia. Lämmitysputkien läpiviennit ovat yksi ongelmakohta, joiden tiivistystä voi oman asunnon puoleltakin parantaa. Jos esim. yläkerran asukkaan uusi parkettilattia on kiinni lämpöputkessa niin siitäkin siirtyy ääntä. Poistoilmakanavat /-venttiilit johtavat joskus hyvinkin naapurien neuvotteluääniä. Syy voi löytyä perusratkaisusta / virheellisesti tehdystä remontista. Isännöitsijän kautta saat asiaan parhaiten lisäselvitystä.

Jäsenen   antama (19.2.2016 klo:14:51) kommentti

Hei,



Apua ääneneristykseen seuraavalta sivustolta, http://kodinaaneneristys.fi/



Mahdollisuus täysin maksuttomaan konsultointiin (nopeimmille) ja kysymysten lähettämiseen.



Jäsenen   antama (19.2.2016 klo:15:07) kommentti

Hei,



Apua ääneneristykseen seuraavalta sivustolta, http://kodinaaneneristys.fi/



Mahdollisuus täysin maksuttomaan konsultointiin ja kysymysten lähettämiseen



Jäsenen   antama (18.7.2016 klo:8:42) kommentti

 



?Naapurit, asukkaat, jotka eivät viitsi ottaa huomioon toisia ihmisiä, vaimentamalla äänitasoaa, käyttävät aina argumenttia: muuttakaa kärsijät muualle! Valitettavasti suurella osalla ihmisistä ei todellakaan ole mahdollisuutta valita asuinpaikkaa, vaan on kärvisteltävä epätyydyttävissä ympäristöissä. Miksikö? Käytäpä aivojasi.



 



 



Jäsenen   antama (3.10.2018 klo:9:25) kommentti

Äänivalli:



Ontelolaatat tulevat itseasiassa kalliimmiksi asentaa, asiaa on tutkittu. Paikallavaletun lattian kuivuminen taas kestää kauemmin.



 


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Koneellinen ilmanvaihto äänieristys

Ajattelin lisätä makuuhuoneiden tuloilmaventtiileihin äänenvaimentimet. Muistan lukeneeni, että markkinoilla on äänieristettyjä venttiilejä tai, että tavallisten venttiil...

Sisäseinän pinnoittaminen/tasoittaminen ja mahd. äänieristyksen tehostaminen

Hei!Olen remontoimassa yhtä makuuhuoneen pitkää betoniseinää (n. 4m x 2,6m), jossa tällä hetkellä maalattu lasikuitutapetti ja paljon ruuvien reikiä yms. edellisen kaapis...

vanhan yläpohjan eristys

tarkoitus olisi lisä eristää 70-luvun talon yläpohjaatällä hetkellä 100mm villaamillä kannattaa lisä eristää .villlatuleeko lisä eristeiden alle jäävistä lappeista riski...

välikaton eristys & tuuletus

riittääkö välikaton tuuletukseen se että etu ja takaräystäillä on raot laudoituksen välissä niin että sieltä virtaa ilmaa ja päätykolmiossa molemmissa päissä taloa on tuu...

Paritalohuoneistojen välinen seinä

Olen aikeissa varata paritalon puoliskon talosta, jota aloitetaan rakentaa keväällä 2008. Näin voin vaikuttaa suunnitteluun alusta alkaen. Nyt minua huolestuttaa se milla...

Äänieristys

Huoneen tai huoneiston katon äänieristys yläkertamelun poistamiseksi....

äänieristys

Onko välipohjan äänieristys riitävä,kun äänieristevillaa on 100mm. Raakapontti on 23mm ja kolminkertainen kipsilevylattia? kiitos vastauksesta...

Kerrostaloasunnon lattiaremontin lopputarkastus

Onko kerrostaloasunnon lattiaremontin lopputarkastus pakollinen?...

Kylpyhuoneen minimikorkeus?

Onko kerrostaloasunnon kylpyhuoneelle määritelty minimikorkeutta? Putkiremontin tuloksena välikatto olisi laskeutumassa 210 senttiin suihkutilassa mikä tuntuu matalalta....

Lisälasi kerrostaloon

Kannattaako liikenteen melua ja kylmyyttä vastaan laittaa vanhan kerrostaloasunnon ikkunoihin lisälasit? Minkälainen ratkaisu toimii tässä tarkoituksessa?...

kattoristikoiden muutos

tarkoitus olisi siis laajentaa asumistilaa ylöspäin mutta sitä ennen pitäisi muuttaakattoristikoiden rakennetta, vaatiiko se rakennusluvan vai riittääkö toimenpidelupa in...

yläkerran lattian narahtelu

Hei.Ostimme hiljattain 2kerroksisen talon ja yläkerran lattia narisee portaitten yläpäästä niin olisiko narinaan apua lisä tuennoilla?...

samassa kiukaassa

Olen kuullut, että on olemassa puukiuas jossa olisi myös sähkökiukaan vastukset. Onko teillä tietoa valmistajasta jolta voisi kysyä lisä tietoja....

hirsiseinän laudoitus

Hei.tarkoituksena olisi pystylaudoittaa pyöröhirsi seinä ulkopuolelta,voinko lyödä laudat suoraan hirsiin kiinni vai täytyykö väliin jättää tuuletusrako?seinässä ei ole m...

Äänieristys?

Muutimme joulukuussa vastarakennettuun rivitaloon. Äänieristys ei vakuuta. Eli asumme kolmen huoneiston keskimmäisessä asunnossa. Molemmin puolin asuntoamme on naapurihuo...

äänieristys uudessa yhtiössä

onko normaalia että 06 valmistuneessa rivitaloyhtiössä, jossa huoneistojen väliset seinät ovat puurunkoisia, toisistaan irti olevia ja ainakin paperilla äänieristys stand...

vanhan puutalon eristys/äänieristys

Vanhan hirsirunkoisen talomme toisessa kerroksessa on lautaverhous. Eristeenä on polyuretaania ja sisäseinissä lastulevyä. Ulkoa kuuluu ohikulkijoiden puhe. Voiko yläkerr...

Mosaiikkiparketin jatkaminen, kiinnitys ja äänieristys?

50-luvun kerrostaloasunnon 16 x 16 mosaiikkilattiaa pitäisi jatkaa muutamaan huoneeseen (noin 40m2)kynnyksittä tai tilanteen mukaan uusia (100m2) koko lattia mosaiikkipar...

Tulisijan perustus

Olen laittamassa takkaa rintamamiestalon asuinkerrokseen jonka alapuolella on vanha autotalli joka tehty harrastetilaksi( lämmin). Piirustusten mukaan välipohja betonia j...

Ulkovuoren eristäminen.

Kyseessä on vuonna -47 rakennettu puru-eristeinen rintamamiestalo.Olen vaihtamassa ulkokuoreen uudet laudat ja samalla laittamassa lisä-eristettä. Olisin kaivannut neuvoa...

Eristäminen ilman tuuletusrakoa.

Omistan vanhan hirsitalon Virossa. Poistin ullakolta "venäjänvillat". Tilalle puhallusselluvillaa 30-40 cm. Ulkoseinät ovat eristämättömät. Vain pystykoolaus ja vaakapane...

Kattopaneli

Moi! Rungon jäykistämisen takia taloomme täytyy laittaa gyproc-levyt kattoon, voiko kattopanelit laittaa suoraan levyjen läpi koolauksiin kiinni vai tarviiko rimotuksen v...

Äänieristävät ikkunat

Onko mahdollista hankkia yhteen huoneeseen äänieristettyä ikkunaa. Taloyhtiössä on alkuperäiset ikkunat vuodelta 1981 ja äänieristys on melko huono. Mitähän kustantaisi n...

Teknisen tilan ilmanvaihto

Teknisen tilan ilmanvaihto pitäisi järjestää. Kyseiseen tilaan on pääsy vain ulkokautta ja tilassa on maalämpöpumppu, vesimittari, ryhmäkeskus ja ilmanvaihtokone. Voisiko...

Hirsiseinän eristeen valinta

Olen remontoimassa 100 vuotiaan hirsitalon makuuhuonetta. Seinä on nyt ulkohirteen saakka auki ja pohdin valintaa sopivaksi sisäpuoliseksi lisäeristeeksi. Yritän löytää s...