• Etusivu
  • Äänestys

TÄHTI-pariovet on Liune-välioviäänestyksen voittaja

Viime vuoden voittajaväri jäi tällä kertaa viimeiseksi

Sari NieminenKaupallinen yhteistyö Aulis Lundell Oy
Päivitetty 07.03.2024
välioviäänestyksen-tulokset-2024-liuneDoor-1920x1080

Perinteitä kunnioittavat ja kauniit elegantit 3-peiliset maitolasiset pariovet nappasivat voiton Liune- väliovien äänestyksessä. Toisen sijan äänestyksessä otti hyvin niukalla äänienemmistöllä Vihreä TAIKA-liukuovi ja kolmanneksi, vain muutaman äänen perusteella, tuli saunan lasinen liukuovi.

Uudet Liune-ovien väri ja ideat on otettu hyvin vastaan, vaikka perinteisempi malli olikin äänestäjien enemmistön mieleen. Yllätykseksemme viime vuoden voittaja, musta kääntyvä väliovi jäi pitämään joukon häntäpäätä. Näin ajat ja sisustukselliset mieltymykset muuttuvat. On silti hyvä, että esimerkiksi Liune Door tarjoaa jokaiseen makuun sopivan välioven, eikä trendien muuttuminen vaikuta mallien saatavuuteen.

Ääniä yhteensä annettiin 888 kpl.

Välioviäänestyksen voittaja 2024: TÄHTI-pariovi

Äänestäjät ihastuivat Tähti-parioven vanhaan tuttuun tunteeseen uudella twistillä. Ovia kehuttiin sisustuksellisesti kauniiksi sekä arvokkaan näköisiksi.

”Pariovet tuovat mieleen vanhan huvilan.”

” Perinteisen oloiset kauniit, pelkistetyt ovet, jotka sopivat niin uusiin asuntoihin, kuin vanhoihin rintamamiestaloihin. Kympin ovet.”

” Tyylikäs ovimalli, jossa kotoisa ja lämmin fiilis. Näitä ovia ei kannata piilottaa vaan mielummin korostaa sisutuksessa!”

” Tähtiovi sopii erityisen hyvin tilanjakajaksi sellaisiin koteihin, joissa tavoitellaan valoisuutta, mutta ei äärimmäisen modernilla tavalla.”

Toiselle sijalle valittiin Vihreä TAIKA-liukuovi

Upeassa Saaristohotelli Barössä kuvattu vihreä TAIKA-liukuovi oli monen äänestäjän mieleen juuri värinsä puolesta. Vihreää TAIKA-liukuovea ylistettiin sen upeasta ajanmukaisuudesta. Liune-liukuovia kiiteltiin myös siitä, että saatavilla on useita värisävyjä mieltymysten mukaan.

”Trendikäs ja rohkea.”

”Eleetön, tyylikäs ja hyvän värinen.”

”Ihanaa saada väriä oviin. Oven muoto on pelkistetty, jolloin se sopii moneen tilaan ja efekti tulee väristä.”

”Freesi väri ja vähän tilaa vievä ratkaisu. Plussaa myös äänieristyksestä.”

Kolmantena saunan lasinen liukuovi LÄMPÖ

Nata Salmelan omaan sijoitusasuntoonsa valitsema saunanoviratkaisu oli mieleen myös monelle äänestäjälle. Saunan liukuovea kiiteltiin erityisesti sen tilaa säästävästä ominaisuudesta. Liukuovi on todellinen aarre pieniin saunatiloihin.

”On tyylikkäämpi kuin saranoitu saunan ovi ja tilankäyttömahdollisuudet paranevat huomattavasti kun ei tarvitse huomioida kääntyvää ovea.”

”Ajaton, hyvä idea tilansäästämiseksi.”

”Pesuhuoneissa on usein miten tilanpuutetta, joten miksipä ei liukuovi myös saunatilaan.”

”Hyvä saada uutta muotoilua myös saunaosastolle, ja tämä on lisäksi siistin näköinen.”

”Säästää saunassa tilaa ja ihana kun lasin saa monella eri sävyllä.”

Info

Info

Välioviäänestyksen tulokset:

  1. TÄHTI-pariovet
  2. Vihreä TAIKA-liukuovi
  3. LÄMPÖ saunan lasinen liukuovi
  4. KARE-lasiliukuovi
  5. CLT-väliovi
  6. Musta kääntyvä väliovi

Kiitos äänestykseen osallistuneille. Arvonnan voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Aulis Lundell Oy
Äänestys
liukuovi
väliovi
sisustus
ovet
äänestys
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

20238_82790.jpg
Uusi materiaali on otettu käyttöön väli­ovissa - tervetuloa tulevaisuuteen
Olet varmasti jo kuullut CLT-taloista. CLT:tä on käytetty talon rakenteissa, muun muassa ylä- ja alapohjassa, kaiteissa, väliseinissä sekä terasseilla. CLT on saavuttanut suosiota hyvin paloa kestävänä, erittäin lujana ja jäykkänä sekä ominaisuuksiinsa nähden kevyenä rakennuslevynä.Nyt CTL on jalostettu myös välioviin!
tammiviiluinen liukuovi isoikkunaisessa olohuoneessa josta näkyy suoraan kesäiseen rantamaisemaan
Mikä on Biofilinen suunnittelu?
Kotimme ovat paikkoja, joissa vietämme suuren osan ajastamme, ja sisustustrendit heijastavat yhä enemmän henkilökohtaisia arvojamme ja elämäntapaamme. Tänä vuonna trendit kutsuvat meitä luomaan tiloja, jotka eivät ainoastaan näytä hyvältä, vaan myös tuntuvat hyvältä sekä vievät meidät takaisin luonnon pariin.
20228_79446.jpg
Liukuovilla luovia sisustus­ratkaisuja - ovet toimivat myös kauko-­ohjauksella
Aulis Lundell Oy voitti vuonna 2021 Lohjan asuntomessuilla Pyörre-talollaan parhaan talon, parhaan saunan ja parhaan sisustuksen palkinnot sekä ensimmäisen Vihreä teko -kunniamaininnan. Liune-liukuovet olivat tärkeä osa Pyörre-talon näyttävää ja värikästä sisustusta. Katso, miten voit hyödyntää Liune-ratkaisuja omassa kodissasi.
Liune tilaratkaisut olivat esillä Tukholman Nordbygg-messuilla yhdessä Johanna Oraksen lifestyle tuotteiden kanssa
Teräsyrittäjän ja taiteilijan yhteistyö – inspiraatioita arkkitehdeille, rakentajille ja suunnittelijoille
Ennakkoluulottoman taitelijan Johanna Oraksen ja visionääri Leena Lundellin yhteistyön tuloksena taide hylkäsi kultaiset kehyksensä, sillä ihmiset ansaitsevat kauniin ja funktionaalisen asumisen. Yhteistyön tuloksia on nähtävillä Tampereen ja Turun Liune Tilaratkaisut -showroomeissa.
20226_78549.jpg
Sopiiko liukuovi meidän kotiin?
Liune-liukuovi on oivallinen ovivaihtoehto kompakteihin tiloihin, joissa neliöt halutaan mahdollisimman tarkasti hyötykäyttöön. Se sopii vaativallekin sisustajalle, joka arvostaa tilojen muunneltavuutta ja korkealaatuisia pintamateriaaleja. Ovet liikkuvat kevyesti ja vakaasti ja rakenne kestää käytössä. Liune liukuovet soveltuvatkin yhtä hyvin lapsiperheelle kuin seniorikotiin. Oviaukkoon ei tule kynnystä ja useassa mallissa Liune ovi liukuu kokonaan rakenteen sisään, jolloin koko tila on käytettävissä vapaasti.
puinen CLT-väliovi
Uusimmat trendit sisustus- ja tilasuunnittelussa: Liune Door -ovet osana modernia arkkitehtuuria
Moderni arkkitehtuuri ja sisustussuunnittelu korostavat nykypäivän tilankäytön tehokkuutta, toiminnallisuutta ja estetiikkaa. Näiden tekijöiden yhteensovittaminen on haastavaa, mutta oikeilla suunnitteluratkaisuilla se onnistuu vaivattomasti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton