• Etusivu
  • Rakentaminen

Pitkän ajan taloussuunnittelu

Rakentajan toimitus
Julkaistu 29.01.2009
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Pitkän ajan taloussuunnittelussa otetaan huomioon 5-10 vuoden päähän ulottuvat kunnossapito- ja korjaustavoitteet. Kysymys onkin siitä, miten suunnitellut toiminnan muutokset tai peruskorjaukset ja –parannukset tullaan rahoittamaan vuotuisten hoitokulujen lisäksi.
Rahoitussuunnittelun pohjana on arvio vastikkeiden, vuokrien ja käyttökorvausten kustannuksia vastaavasta tasosta. Tämän lisäksi pitää arvioida muun rahoituksen tarve. Rahoitusta voidaan järjestää lainarahan lisäksi esimerkiksi erillisillä korjausvastikkeilla ja niiden ennakkorahastoinnilla tai asuintalovarausten muodostamisella.

Suurten korjaushankkeiden osalta tulee selvittää miten suuriin kertamaksullisiin osakassuorituksiin yhtiön osakkailla on halukkuutta ja miten suureksi pääomavastike voidaan mitoittaa. Pääomavastikkeen suuruuteen vaikuttaa lähinnä vieraan pääoman laina-ajan pituus.

Pitkän ajan taloussuunnittelussa tulee päättää myös se, miten korjausmenot ja niiden rahoitus tullaan käsittelemään kirjanpidossa ja verotuksessa. Taloyhtiön verotukseen vaikuttaa se, käytetäänkö kirjanpidossa aktivointia ja rahastointia vai kuluiksi kirjaamista ja osakassuorituksia tai asuintalovarausten muodostamista. Selvien perusparannusten osalta kirjanpidossa on aktivointipakko, jolloin myös rahastointi on mielekästä. Jos kaavaillut korjaushankkeet ylittävät viiden vuoden aikana kertyvän ennakkorahastointimäärän, tarvitaan lisäksi vierasta pääomaa.

Rakentaminen
kunnossapito
rahoitus
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

20098_18333.jpg
Kotitalousvähennys pihan peruskorjaus- ja hoitotöistä
Kodin tai vapaa-ajan asunnon pihan kunnossapito- ja perusparannustyön kustannukset voi osittain vähentää verotuksessa, kun työt tekevä yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Pihan peruskorjaustöistä ja pihan hoidosta nimenomaan työn osuus kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin.Työn teettäjä saa hyödyn veronpalautuksena tai hän voi hakea etukäteen muutosta ennakonpidätysprosenttiinsa. Verottaja tekee vähennyksen suoraan verosta.
20209_66619.jpg
Öljylämmityksen vaihtoavustus suuressa suosiossa - tukea vielä reilusti jäljellä
Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin.
202111_73849.jpg
Kuntoarvio auttaa selvittämään korjaustarpeet
Pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS) yhdessä kuntoarvion kanssa auttaa hallitusta pitämään taloyhtiön kunnossa.
valkoinen wc-istuin ja allas sekä tammen näriset kylpyhuonekaappien ovet. Lattialla on tammen sävyinen matto. Kylpyhuone on laatoitettu
Kokeneen kylpyhuoneremppaaja Nata Salmelan neuvot: Kylpyhuoneremonttia pelätään aivan turhaan
Kylpyhuoneremontti voi tuntua pelottavalta projektilta, mutta Nata Salmelan kokemukset osoittavat, että se voi olla myös palkitsevaa ja jopa hauskaa. Nata on kokeneena remontoijana ja asuntosijoittajana nähnyt monenlaisia kylpyhuonekohteita. Hänen mukaansa kylpyhuoneremonttia ei tarvitse turhaan pelätä. Tärkeintä on suunnitella huolellisesti sekä valita laadukkaat tuotteet. Lue Natan vinkit.
Bosch Home Comfort Finnbuild 2024
Boschin uusin ilma-vesilämpöpumppu valtaa markkinat
Bosch Compress 5800i AW on merkittävä uusi tulokas lämpöpumppumarkkinoilla, joka esiteltiin ensimmäistä kertaa Suomessa FinnBuild-messuilla 08.10.2024. Se on osa Bosch Home Comfortin laajaa ilma-vesilämpöpumppuvalikoimaa. Tämä monoblock-ilma-vesilämpöpumppu hyödyntää inverter-teknologiaa ja on suunniteltu tarjoamaan energiatehokasta ja ympäristöystävällistä lämmitysratkaisua sekä käyttöveden lämmitystä kaikenlaisiin lämmitystarpeisiin. Mallista on saatavilla viisi eri teholuokkaa, jotka vaihtelevat 4kW‒12kW.
20216_70884.jpg
Kannattaako kesä­mökin hankkiminen?
Unelma mökkielämästä ja paikasta syrjäisellä järvenrannalla tai merellisissä tunnelmissa saaristossa elää suomalaisissa. Mökit menevät nyt kaupaksi, oli kunto mikä hyvänsä. Onko nykyajan mukavuuksiin tottuneen ihmisen kuitenkaan helppo ymmärtää, mitä syrjäisellä maatilkulla eläminen todellisuudessa vaatii? Mitä mökkielämä oikeasti on? Kesäinen työleiri, täältä tullaan! Vaiko ihanan rentouttava suomalainen mökkikesä.Artikkelin linkeissä hurjasti tietoa kesämökkiläisille ja kesämökistä haaveileville.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton