• Etusivu
  • Talo

Neljä askelta turvalliseen katolla työskentelyyn

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Metehe Oy
Päivitetty 10.03.2025
20231_80671.jpg

Kulku katolle tulee järjestää turvallisesti tikkaita ja kattosiltoja pitkin.

Kulku ylös katolle sekä siellä liikkuminen ja työskentely edellyttävät maksimaalista turvallisuutta. Kattoturvavarusteiden kohdalla ei tule tinkiä, kun kyseessä on henkilöturvallisuuden varmistaminen. Ennen katolle kiipeämistä on kuitenkin hyvä ottaa tuumaustauko ja varmistaa, että kaikki tarvittavat välineet ja varusteet ovat kunnossa – etenkin talviolosuhteissa. Kattoturvatuotteiden toimivuus, kunnossapito ja huolto on kiinteistönomistajan vastuulla.

1. Tarkista ensin henkilökohtainen varustus

Katolle suunnattaessa kannattaa ensimmäiseksi katsoa, että oma varustus ja asustus ovat kunnossa. Tukevat ja joustavat kengät, otteen pitävät työ- tai asennushanskat sekä säänmukainen vaatetus. Turvavaljaat edellytetään korkeissa kohteissa, joissa ei ole kiinteää putoamissuojausta. Siten esimerkiksi katon huoltotöissä tulee kiinnittää valjaiden turvaköysi pitävään kohtaan kuten lapetikkaan tai kattosillan runkoon. Turvaköyden tule myös sijaita siten, että se ei ole tiellä ja häiritse työskentelyä.

Lisäksi on hyvä muistaa, että maltti on valttia. Rauhallinen liikkuminen ja työskentely katolla minimoi vaaratilanteet.

2. Kiipeä ylös turvallisesti hyvillä tikkailla

Tikasmalleissa on eroja riippuen asennuspaikasta – seinätikas takaa turvallisen nousun katolle, lapetikas liikkumisen katolla ja turvatikas poistumisen ylemmistä kerroksista vaaran uhatessa. Tikkaiden tulee olla asianmukaisesti asennettu ja materiaaliltaan korkealaatuista terästä, joka kestää ankarissa pohjoisen olosuhteissa pitkään.

Seinätikkaiden turvallisuusominaisuuksissa on myös eroja. Tikkaiden puolissa mekaaninen karhennus lisää kitkaa kengän alla ja vähentää siten selvästi liukastumisvaaraa. Tutustu SafeGrip-tikkaisiin.

<p data-block-key="ulct2">Turvalliset tikkaat estävät liukastumisen.</p>
Turvalliset tikkaat estävät liukastumisen.

3. Etene katolla lapetikkaita ja kattosiltoja pitkin

Katemateriaali, lappeen kaltevuus sekä vaihtelevat sääolosuhteet vaikuttavat kaikki katolla liikkumiseen. Jyrkkä peltikatto sadesäällä on varsin haastava ympäristö. Lähtökohtaisesti katolla tuleekin voida toimia turvallisesti aina. Siksi katolle asennetaan lapetikkaat seinätikkaista eteenpäin kattosillalle asti. Nousu puola-askelmia pitkin estää liukastumisen. Harjan suuntaisesti asennettu kattosilta puolestaan takaa turvallisen kulun savu­piipulle sekä hormeille.

4. Ehkäise vaaratilanteet talvella − asenna lumiesteet

Katolle kertyvän lumen määrä saattaa talvisin yllättää. Kinostuessaan painava lumimassa aiheuttaa aina vaaratilanteen pudotessaan räystäältä. Katolle asennettavat lumiesteet pysäyttävät kattoa pitkin valuvan lumikerroksen ennen räystään reunaa pitäen rakennuksen lähellä kulkureitit ja sisäänkäynnit turvallisina asukkaille ja ohikulkijoille. Näin vältytään henkilö- ja omaisuusvahingoilta.

<p data-block-key="mi9kp">Lumiesteet turvaavat asukkaat sekä ohikulkijat katolta putoavalta lumikuormalta.</p>
Lumiesteet turvaavat asukkaat sekä ohikulkijat katolta putoavalta lumikuormalta.
Info

Info

Mitä laki edellyttää kattoturvallisuudesta?

Suomen Rakentamismääräyskokoelmassa F2 on selkeät määräykset ja ohjeet rakennuksen käyttöturvallisuudesta. Siinä ohjeistetaan muun muassa kattoturvallisuudesta seuraavasti:

  • Talotikkaan tulee olla kestävä, kiinteästi asennettu sekä turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti sijoitettu.
  • Katolla sijaitseville savupiipuille, ilmanvaihtolaitteille sekä muille säännöllistä käyntiä edellyttäville rakennusosille ja laitteille on järjestettävä tarkoituksenmukainen, katkeamaton kulkutie.
  • Katon kaikkien turvavarusteiden tulee asennettuna kestää niille tarkoitettu kuorma, niiden tulee olla ilmaston rasituksia vastaan riittävän kestävät ja ne on tarkastettava sekä huollettava säännöllisesti.
  • Yli kaksikerroksisen rakennuksen katolla, jonka kaltevuus on enemmän kuin 1:8, kattokulkutie rakennetaan kattosiltaa, lapetikasta, kattoporrasta, askeltasoja ja jalkatukia tarkoituksenmukaisesti käyttäen.
  • Rakennus, jonka korkeus ylittää 9 metriä, tulee varustaa turvaköysien kiinnitysrakentein. Rakennus on varustettava myös riipputelineiden kiinnitysrakentein ja -varustein, mikäli julkisivujen huoltoon ei ole suunniteltu muuta toimivaa ratkaisua.
  • Turvaköysien ja riipputelineiden kiinnitysrakenteet mitoitetaan kestämään niihin kohdistuva kuorma. Niiden tulee olla siten sijoitetut, että kiinnittyminen on turvallista.
  • Nuohous tulee voida suorittaa helposti ja turvallisesti.

Haluan lisätietoa Metehe Oy:n terästuotteista

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Metehe Oy
Talo
kattoturvatuotteet
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

20233_81298.jpg
Mikä on yleisin virhe kattopeltien mittauksessa?
Tilaamalla itse kattopellit ja kattoturvatuotteet voi säästää kattoremontin kustannuksissa. Tässä artikkelissa käymme läpi mitä sinun pitää huomioida tilatessasi kattopellit itse. Mikä on esimerkiksi yleisin virhe kattopeltien mittauksessa? Tai mitä on hyvä huomioida erityisesti vaihdettaessa huopakatosta teräskatteeseen?Kysymyksiin vastaa kattopeltien ja kattoturvatuotteiden asiantuntija Jaakko ItkonenMetehe Oy:stä.
20238_82920.jpg
Peltikatto on edullinen vaihtoehto - Mitä tulee huomioida, jos itse asentaa?
Peltikatto on ominaisuuksiltaan hyvä ja kestävä kate, joka on hinnaltaan erittäin kilpailukykyinen. Säästöä syntyy, jos tekee kattoremontin itse. Peltikaton pystyy asentamaan itsekin, jos työkalut pysyvät käsissä. Tärkeää on toki muistaa työturvallisuus ja lukea asennusohjeet huolellisesti. Mittatarkkuus ja saumat ovat avainasemassa.
Lumieste asennettuna katolle. Katolla näkyy hieman lunta.
Onko lumieste pakollinen?
Oletko varmistanut ettei katoilla oleva lumi ja jää pääse putoamaan hallitsemattomasti? Katse kannattaa kiinnittää erityisesti lumiesteiden kuntoon ja niiden riittävään mitoitukseen. Kompromisseille ei ole sijaa, kun kysymyksessä on ihmisten turvallisuus.
Gyproc tuulensuojalevy omakotitalokohteessa
Asennuskirjasta vinkit ja neuvot rakentajalle ja remontoijalle?
Siinähän se on, rakennus- tai remonttiprojekti. Väliseinät pitäisi rakentaa, mutta mikä on oikea tapa? Entä miten voi ottaa huomioon ääneneristyksen? Omatoimirakentajalle ja -kunnostajalle voi helposti mennä niin sanotusti sormi suuhun miettiessään, miten toteuttaa kestävät ratkaisut niin, että ne ovat myös kerralla oikein tehdyt? Rakentamisessa kun on monta toisiinsa kytkeytyvää seikkaa, jotka vain tarvitsee tietää tehdessään. Ensikertalainenkaan ei toki jää yksin, sillä kevytrakentamisessa auttavan kätensä ojentaa Gyproc Asennuskirja.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Päätösvaltuudet ja niistä ilmoittaminen
Toimenpiteet:Urakkapäätösten päätösvaltuudet ovat seuraavat: - Sovitaan projektikohtaisesti. - Päätösvaltuudet ilmoitetaan urakoitsijoille urakkaneuvottelun yhteydessä.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:Yhteenveto päätösvaltuuksistaHyväksyntä:Tilaaja
201810_55135.jpg
FF-SIGNALin asennus, mitä tulee ottaa huomioon?
Elementin sijoittamisesta:SijoituspaikkaMiten FF-SIGNAL-signaalinvahvistimia tulisi sijoittaa kiinteistöön? Helpoin ja ensisijainen muistisääntö asennusseinän valinnassa on valita asennuspaikaksi sellainen seinä, jossa on mahdollisimman laaja horisontti näkyvissä. Mikäli mahdollista tulisi vältellä korkean esteen varjostamia puolia, sillä näillä kohdin ulkoinen matkapuhelinsignaali on oletusarvoisesti heikko tai ainakin heikompi. Jos antennielementtejä on mahdollista sijoittaa vähintään kahdelle eri ilmansuunnassa sijaitsevalle seinälle, kannattaa näin tehdä, sillä silloin saadaan mahdollisimman kattava ja useaa eri operaattoria tukeva kattavuus.Mikäli tiedät, missä avoimissa tiloissa mobiililaitteita käytetään eniten, kannattaa signaalinvahvistinelementit asentaa juuri näihin tiloihin, silloin signaalit pääsevät leviämään rakennukseen vapaasti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton