• Etusivu
  • Rakentaminen

Jätevesiremonteille ennustetaan kiireisiä aikoja ja hinnan nousua

Rakentajan toimitus
Julkaistu 11.06.2018
20186_53388.jpg

Jätevesiä koskevat määräykset ovat muuttuneet ja useampia aikarajamuutoksia on tehty. Enää sellaisia ei ole odotettavissa. Nyt puhuttaakin orastava kiire. Useat tahot arvioivat, että remontin aloittamisen pitkittäminen voi aiheuttaa tilanteen, jossa esimerkiksi suunnittelijat ovat ylityöllistettyjä ja samalla hinnat nousevat. Myös viranomaispuolelle arvioidaan resurssipulaa määräajan umpeutumisen lähestyessä.

Toimi jo tänä vuonna

Viesti onkin, "hoida asia kuntoon jo tänä vuonna". Takarajana on 31.10.2019. Aika tuntuu vielä kaukaiselta, mutta mahdollisuuksien mukaan kannattaa toimia jo nyt. Kunnalta voi saada poikkeusluvan viideksi vuodeksi kerrallaan, jos jätevesien määrä on huomattavan pieni tai jos kustannukset ovat kohtuuttomat.

Muistathan myös, että ikähelpotus, kiinteistön omistaja on syntynyt 9.3.1943, koskee vain vakinaisia asuinkiinteistöjä ja tuolloinkin kaikkien asunnon haltijoiden on täytettävä ikävaatimus. Vapaa-ajan asunnon jätevesijärjestelmän on siis täytettävä lainmukaisuus.

Vaatimattomuus on valttia

Vanhat perinteiset kesämökit ovat usein varustettu vain kantovedellä ja kuivakäymälällä. Vaikka nämä mökit sijaitsevatkin hyvin usein lähellä rantaa, niin vähän vähäisemmillä mukavuusvaatimuksilla niille ei edellytetä jätevesiremonttia. Vesikäymälän rakentaminen sen sijaan toisi jo jätevesijärjestelmän kunnostusvaatimuksen. Tosin aika pienellä investoinnilla mökin jätevesiasiat voi laittaa kuntoon.

Katso myös Verkkokaupan sauna- ja mökkikaivotarjoukset

Uponorin 100-vuotisjuhlan kunniaksi Rakentaja.fi-Verkkokaupassa on kesä-heinäkuun ajan erikoistarjous mökille sopivista jätevesiratkaisuista.

Tutustu myös nykyaikaisiin kompostoiviin kuivakäymälöihin…

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa RakentajaPRO-uutiskirje

Aiheeseen liittyvää

20154_43122.jpg
Ilmanvaihto on tärkeä osa rakennusten ja asukkaiden hyvinvointia
10 vinkkiä ilmanvaihdon suunnitteluun1. Vain ammattilainen osaaTalon rakentamista määrittävät useat lait ja määräykset. Maankäyttö- ja rakennuslaki määrää, että rakennushanklkeeseen ryhtyvä suunnitelee ja rakentaa myönnetyn luvan sekä rakentamista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Rakentaja tarvitsee riittävät edellytykset sekä pätevän henkilöstön hankkeen toteuttamiseen. Projektiin on palkattava pääsuunnittelija, joka vastaa kaikesta - myös talon ilmanvaihtojärjestelmästä. Jokaisen talonrakentajan on kuitenkin hyvä tietää myös itse, mitä kaikkea ilmanvaihtoa asennettaessa on otettava huomioon.
20091_14685.jpg
Valloxilta matalaenergiatuotesarja
Vallox Oy on kehittänyt erityisesti matalaenergia- ja passiivitaloihin suunnitellun ilmanvaihtokonetuotesarjan. Vallox 90 SE, 150 SE, Vallox 200 SE ja Vallox 280 SE -malleissa lämmön talteenoton hyötysuhde on huippuluokkaa, yli 80 prosenttia.
20187_54219.jpg
Nappaa ideat talteen Honka Kontin sisustuksesta
Asuntomessuilla Porissa 2018 julkistettu, muotoilija Harri Koskisen suunnittelema, Kontti-mallisto on suunniteltu laadukkaaseen ja rentoon asumiseen luonnon keskellä. Kompakteissa tiloissa ei ole mitään ylimääräistä ja myös sisustus mietittiin luonnollisuus ja yksinkertaisuus säilyttäen sekä mökkien arkkitehtuuri esiintuoden.Asuntomessujen Kontit sisusti suosittua Marulla-blogia pitävä sisustussuunnittelija Maru Hautala ensimmäisenä Asuntomessukohteenaan. Marun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä miten reagoisi kutsuun tulla sisustamaan Kontteja; lapsuuden hirsiseinän tuoksuiset muistot säilyvät lämpiminä mielessä.
20081_8011.jpg
MONIER -aluskatteet
Aluskate suojaa kattorakennetta sadevettä, tuulta, vetoa ja pölyä vastaan. Vaikka varsinainen katemateriaali onkin tiivis ja pitää sateen loitolla, tuulen mukana kulkeutuva sadevesi, pakkaslumi ja kondenssikosteus on pidettävä eristeistä ja muista kattorakenteista loitolla. Nykyaikaiset korkealaatuiset aluskatteet suojaavat allaan olevia rakenteita tehokkaasti, mutta antavat samalla katon hengittää. Aluskate vähentää myös tuulen nostovaikutusta kattotiiliin minimoimalla paine-eroa tiilten ylä- ja alapuolella.Monier -aluskate
Kuvituskuva talon viereen tehdystä jätevesijärjestelmästä
6. Alueella kunnallinen jätevesijärjestelmä tai alueellinen osuuskunta
Jos alueella on kunnallinen jätevesijärjestelmä asiat ovat tällöin kunnossa riippumatta siitä, millainen vedenkäyttö kiinteistöllä on. Edellyttäen, että kaikki jätevedet ohjataan kunnalliseen jätevesijärjestelmään. Jos kiinteistö sijaitsee jonkun kunnan viemäriverkoston piirissä on kiinteistöllä velvollisuus liittyä kunnallisen jätevesijärjestelmään. Poikkeusta voidaan kuitenkin hakea, jos kiinteistö on esim. ennen kunnallisen järjestelmän saapumista uudistanut jätevesijärjestelmänsä vaatimusten mukaiseksi tai kiinteistön liittäminen järjestelmään aiheuttaa kohtuuttomasti kustannuksia, esimerkiksi laajamittaisten räjäytystöiden takia.Osuuskunnalla ei välttämättä aina ole kunnan vahvistamaa jätevesiviemärin toiminta-aluetta, jolloin liittymisvelvollisuutta ei synny. Mahdollinen toiminta-alue ja sen rajaus kannattaa varmistaa aina oman kunnan vesihuoltolaitokselta tai kunnan ympäristöviranomaiselta.
Talo pipon alla lumessa
Villa ISOVER - Lämpöä maasta
Kevät saapui lopulta Suomeen ja toki myös Hyvinkään asuntomessualueelle. Kunhan säät vielä hieman lämpenevät, Villa ISOVERin julkisivua päästään pinnoittamaan lopulliseen asuunsa. Villa ISOVERin sisätiloissa tehdään töitä ahkerasti. Pintojen tasoitustyöt tehdään huolellisesti ennen varsinaista maalausta ja tapetointia. WC-tilojen ja saunan laatoitustyöt ovat myös käynnissä.Tutustu tästä Villa ISOVERin rakennusprojektiin

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton